
KASVUN VALON ASIAKASKOKEMUKSIA
"Pälvi piti minulle neljän valmennuskerran sarjan. Olen käynyt vuosia terapiassa ja sen päälle vuosia työstänyt erilaisin mielen ja kehon menetelmin traumojani ja uskomuksiani. Tämän valmennussarjan tuloksena sain täysin uudenlaisia näkökulmia jumiutuneisiin tilanteisiin, asioita loksahteli paikoilleen ja pääsin paljon eteenpäin! Opin myös uudenlaisia ihania työkaluja, joita voin käyttää ja soveltaa haluamallani tavalla arjessa, kun teen tunnetyöskentelyä. Voin suositella Pälvin valmennuksia todella lämpimästi, hän on valmentajana lempeä, älykäs, joustava ja haastaa juuri sopivassa määrin, jotta valmennuksesta saa todellista hyötyä. Kiitos superpaljon!! ❤ "
-Asiakas 32v.-
"Osallistuin Pälvin Life Coach valmennukseen. Myönnettäköön heti alkuun, että mulla oli aika paljon ennakkoluuloja valmennuksesta, luulin sen olevan jotenkin paljon pinnallisempaa ja "kevyempää". Jo ensimmäisen valmennuskerran aikana sain huomata, että valmennus on niin paljon enemmän. Valmennuksen aikana tehtävät harjoitukset olivat minulle todella herätteleviä ja juuri näiden harjoitusten avulla pääsin käsiksi moniin haitallisiin ajatusmalleihin, joita en ollut aiemmin tiedostanut. Sain tästä valmennuksesta ihan älyttömän paljon hyviä oivalluksia ja ennen kaikkea tajusin sen, miten itse voi päästä omista pinttyneistä uskomuksista ja rajoituksista eroon. Suosittelen tätä valmennusta kaikille, jotka miettivät elämänsä suuntaa tai haluavat muuten vain oppia itsestä enemmän. Pälvin kanssa oli luontevaa ja helppoa työskennellä. Hän on lempeä, aito, luotettava ja ihanan rauhallinen. Kiitos."
-Reetta-
Pääsin Pälvin Life Coach valmennukseen vaikeassa elämäntilanteessa. Valmennuksessa suosikkejani olivat erilaiset harjoitukset, joiden avulla oli helppo tunnistaa omat ajatusmallit. Harjoitukset olivat minulle tunteita purkavia ja voimaannuttavia. Pyrin hyödyntämään niitä jatkossakin. Valmennuksen aikana ja jälkeen olen huomannut itsessäni muutosta ja opin itsestäni paljon! Valmennus oli ihana kokemus! Pälvi on valmentajana ihana ja rauhallinen, suosittelen lämpimästi! 🤍
-Asiakas 23v.-
"Pälvin valmennustapa on ihanan lempeä, huomioiva ja läsnäoleva. Käsittelimme valmennuskerran aikana rahaan liittyviä uskomuksia ja haasteita. Sain isoja oivalluksia niihin liittyen valmennuksellisten harjoitusten avulla. Koen, että Pälvi osaa valita juuri oikeat kysymykset ja harjoitteet ihanasti intuitiolla, ja olo on valmennuksen aikana turvallinen ja lämmin. Hänen valmennukseensa voi heittäytyä täysin, luottaen ja tietäen olevansa kannateltu vaikeampienkin asioiden kanssa. Lämmin kiitos <3"
-Tiina-
Ryhmävalmennuksista sanottua.

rauhallinen ja asiallinen. Hän valmensi hyvin omalla persoonallaan."

"Ryhmävalmennuksessa Pälvin läsnäoleva ja sydämestä asti tuleva vilpitön ymmärrys loi tilan, jossa uskalsi tulla nähdyksi kaikkien tunteiden kanssa. Sain valmennuksesta paljon oivalluksia joita voi selkeillä ohjeistuksilla ja työkaluilla ottaa käyttöön omaan elämään."

"Ryhmävalmennuksessa oli selkeä ohjeistus. Valmennuksessa huomioitiin yksilöiden tarpeet- lisättiin työkaluja tarvitseville. Pälvin rauhallinen ja ammattimainen olemus viesti turvallisuudesta."